Siirry suoraan sisältöön

Ensimmäinen teettämäni kahden koiran-talutin, eli Kantatalutin – edelleen tallessa.
Ensimmäinen teettämäni kahden koiran-talutin, eli Kantatalutin – edelleen tallessa.

Kantatalutin

Ensimmäinen kahden koiran-talutin syntyi omasta tarpeestani – ja kymmenen vuotta myöhemmin se johti tähän verkkokauppaan.

Kantatalutin – mistä kaikki alkoi?

KaksinKerroin sai alkunsa yhdestä, ihan erityisestä taluttimesta.

Noin kymmenen vuotta sitten halusin ratkaisun, jolla lenkittäisin kahta koiraa ilman solmuja ja käsilenkkien säätöä. Sellaista ei löytynyt kaupasta, joten päätin teettää oman. Suunnittelin, kokeilin ja testasin – ja jo ensimmäisellä lenkillä tiesin, että tässä se on.

Tuo talutin kulki mukanani lähes päivittäin lähes kymmenen vuoden ajan. Se toimii edelleen, ja nykyään se lepää kunniapaikalla naulakossa. Kutsun sitä Kantataluttimeksi – siitä kaikki lähti.

Tästä syntyi ajatus: täytyyhän muidenkin saada sama ilo.

Lue koko tarina täältä >>